Suurella osalla aikuisikään päässeistä miehistä kasvaa jonkinlainen parta. Lukuunottamatta kokoparran kasvattajia, meillä kaikilla on tarve ajaa se kohtalaisen säännöllisin väliajoin pois. Parranajon historia ulottuu tuhansien vuosien taakse, kuparityökalujen kehittämisen aikaan. Parranajon funktio oli sekä esteettinen että henkilökohtaisen hygieniaa edistävä. Tätä nykyä partansa voi poistaa melko monella tavalla, ja yleisin lienee se mitä marketeiden hyllyiltä meille tarjotaan - eli sähkökoneella, tuulitunnelissa aerodynaamiseksi muotoillulla moniterähöylällä ja ponnekaasun avulla purkin kätköistä ilmoille puskevalla vaahdolla tai geelillä. 

Onko nykypäivän yleisimmälle tavalle vaihtoehtoja? Kyllä. Useimmiten asioiden kehitys on positiivista, ja teknologinen eteenpäin meneminen parantaa jo ennalta olemassa olevia toimintatapoja. Parranajon suhteen on kuitenkin olemassa koko ajan kasvava, ja asiaan intohimoisesti suhtautuva miesjoukko ympäri maailmaa, jotka ovat sitä mieltä että vanhat metodit ovat parempia kuin uudet. Mistä siis on kyse?

Kysehän tietenkin on klassisesta märkäajosta, joka suoritetaan joko partaveitsellä tai perinteisellä partahöylällä. Klassisen parranajon pariin ajaudutaan yleensä muutamasta eri syystä. Niitä ovat esimerkiksi moniterähöylien terien kalleus. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

Tätä kirjoittaessani Gillette Fusion ProGlide Power-terät maksavat ensimmäisessä googlettamalla osuneessa nettikaupassa 25,90 / 4kpl. Tekee noin 6,5 euroa per terä. Pitkää matematiikkaa ei tarvita siihen, että hinta on törkeän kallis. Olen ajanut tällaisilla vuosikaudet, ja siksi tiedän että yhden terän käyttöikä on myös hyvin lyhyt - vaikka en itse omaakaan erityisen karkeaa tai kovaa partakarvaa. Törkeä hinta siis, lähtökohtaisesti. Tarvitaan toki vertailukohta jotta kalleus voidaan absoluuttisesti todeta. Toinen googletus tuottaa vertailutuloksia; eräs suomalainen nettikauppa myy Astra Superior Platinum-partateriä, joita useat alan harrastajat kehuvat. 100:n terän pakkaus maksaa 15,00 euroa. Nyt uneliainkin matemaatikko ymmärtää terän hinnaksi muodostuvan 15 senttiä. Hintaero on siis päivänselvä. Mutta mitä se tekee pidemmällä ajanjaksolla? Tehdäänpä pieni laskelma, testihenkilönä Ajomies itse.

Itse ajan partani noin joka toinen päivä, joten ajokertoja vuodessa on keskimäärin 183. Jos oletetaan että sekä Gilleten uusin tuotos että Astran terä kestävät käytössä 5 ajokertaa, kuluu vuodessa teriä 37 kappaletta. Siispä pelkkien terien vuotuiset kulut ovat: 

  1. Gillette Fusion ProGlide: 240,50 €
  2. Astra Superior Platinum: 5,55 €

Perinteisellä safety razor-tyyppisellä höylällä ajaminen on siis käsittämättömän paljon halvempaa. Alan harrastajat nauravat tässä vaiheessa olemattomaan partaansa, koska miehillä tuppaa olemaan sellainen sisäänrakennettu moodi että harrastukseksi muodostuvat asiat karkaavat kaikilta räpylästä melko nopeasti, mutta palataan siihen aspektiin myöhemmin.

Rintan rinnan absoluuttisesti laskien, teräkustannukset ovat aivan eri planeetoilta. Kun mukaan lasketaan höylän hinta, tilanne ei oleellisesti muutu. Tässä Gillette vetää hetkellisesti pidemmän korren, koska huippumalli Fusion ProGlide Power maksaa vain 22,90 €, kun taas perinteisissä höylissä erinomaiseksi tunnustettu ja aloittelijallekin hyvin sopiva Mühle R89 maksaa kokonaista 34,00 €. Rohkenen kuitenkin epäillä muovista tehdyn Gilletten kestävyyttä isältä pojalle, johon taas kromatusta metallista valmistettu Mühlen laatuhöylä taatusti ongelmitta pystyy. Niinpä pitkässä juoksussa pisteet tässäkin perinteisille parranajovälineillle.

Okei, touhu on selvästikin halvempaa, laskee sen miten päin tahansa. Ainakin jos se ei karkaa käsistä harrastukseksi, ja romppeita ei aleta hamstraamaan ylen määrin. Mutta onko kaikki siinä, vai voiko klassisella parranajolla saavuttaa muitakin etuja? Tutkailen sitä seuraavassa kirjoituksessani.